| 18.9.2009: Porvoo Campuksen peruskiven muurausta juhlistettiin positiivisissa tunnelmissa |
|
- Sanoisin aika ainutlaatuiseksi tätä konseptia, luonnehti valtiosihteeri Heljä Misukka peruskiven muurausjuhlassa torstaina 17.9.2009. Valtiosihteeri myös kiitti porvoolaisia päättäjiä kaukonäköisyydestä kun päätökset Campuksesta sinetöitiin pari vuotta sitten. Kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula totesi, että Campuksen rakentaminen on merkki seudun nuorisolle kaupungin kehittymiskyvystä ja hyvästä tulevaisuudesta. Kaupunkineuvos, KOY Porvoon Campuksen hallituksen puheenjohtaja Antti Viinikka toivoi, että yhteisessä talossa Haaga-Helia ja Laurea pystyisivät vastaamaan kielitaitovaatimuksiin, niin että opetuksen saa tasavahvana molemmilla kielillä. Uudella Campuksella haetaan hyötyjä eri alojen ylittävästä toiminnasta. Liiketalous, hoiva-ala ja matkailu hakevat toiminnallista hyötyä muutenkin kuin fyysisestä läheisyydestä saman katon alla. Korkeakoulucampuksen tavoitteena on, että työelämä on läsnä kaikessa tekemisessä. Kehitysyhtiö Posintra Oy:n toimitusjohtaja Fredrick von Schoultz on samoilla linjoilla ja toteaa: Katso myös mitä Porvoo campuksesta sanottiin Yle:n alueuutisissa (ajassa 6:19): Porvoo Campus valmistuu Porvoon länsirannalle syksyllä 2010. Campukselle muuttavat HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun ja Laurea ammattikorkeakoulun Porvoon yksiköt sekä kehitysyhtiö Posintra Oy; yhteensä noin 1 300 liiketalouden, matkailun ja hoitotyön opiskelijaa sekä 100 henkilöstöön kuuluvaa.
|
2012